Kati Rantala

Kati Rantala on Raahesta kotoisin oleva kanteleensoittaja, jonka intohimona ja tärkeimpänä ilmaisumuotona on koneistokanteleen soittaminen lyhyeltä sivulta. Tässä tyylissä kanteleen lyhyt sivu on soittajaa lähinnä, kuten pienkanteleita soitettaessa. Kati soittaa monipuolisesti kaikkia erilaisia kantelemalleja, sekä opettaa niitä. Hän valmistui vuonna 2015 musiikkipedagogiksi Karelia-ammattikorkeakoulusta, ja vuonna 2020 Metropolia-ammattikorkeakoulusta pääaineena varhaisiänmusiikkikasvatus ja taiteen soveltava käyttö.

Lyhyeltä sivulta soitto on perinteinen kanteleensoittotapa, joka on jäänyt hieman sivuun nykypäivän kantelemusiikissa.  Kati haluaa luoda uutta musiikkia kyseisellä soittotyylillä ja näin uudistaa mielikuvia lyhyen sivun soitosta. Katille erityisen läheinen kansanmusiikin tyyli on arkaainen perinne, johon suurin osa hänen soolosävellyksistään perustuu. Hän hyödyntää paljon improvisointia ja laulua sävellys- ja sovitustyössään. Kati tuottaa selkeitä sävellysteemoja, joista saa yhdessä rakennettua lumoavia äänimaisemia ja kokonaisuuksia. Innoituksen kappaleisiin hän saa usein luonnosta, erityisesti merestä. Kati käyttää kanteletta myös paljon säestyksellisessä roolissa laulun alla.

Katin aktiivisin yhtye on tällä hetkellä Saarijärven kantele-duo Tikkursby, joka tekee omia sovituksia kansanmusiikkisävelmistä. Ohjelmistossa on myös molempien soittajien omia sävellyksiä.